Siri Hustvedt kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoa luen tiiviisti ja joiden taitoa kirjoittajana arvostan. Niinpä oli itsestään selvää, että lukisin uutukaisen Kesä ilman miehiä (The Summer without Men 2011, suom. Kristiina Rikman, Otava.) heti, kun saisin kirjan ostettua itsellni. Halusin kirjan hyllyyni, jotta voisin siihen palata tarvittaessa.
Kesä ilman miehiä kulki matkakirjana Skotlannissa ja osoittautui varsin sopivaksi matkalukemiseksi. Ei siksi, että kirja olisi kevyt ja huoleton aihepiiriltään vaan lähinnä siksi, että Hustvedt kirjoittaa sujuvasti ja kiinnostavasti. Lisäksi tekstiä pystyi lukemaan myös lyhyemmissä pätkissä. Näinhän se matkalla usein on, että toisinaan sitä lukee pitkiäkin pätkiä ja sitten taas on taukoa ja matka kuljettaa tarinan tavoin. Kirja kesti pomppelehtivan lukutavan hyvin.
"Tarinaa on vaikea nähdä silloin kuin sitä elää; se on muodoton, kaoottinen sanojen ja asioiden kulkue ja, olkaamme rehellisiä: me emme pysty ikinä toistamaan sitä. Suurin osa katoaa. Ja silti istuessani tässä pöytäni ääressä ja koettaessani palautta mieleeni tuota kesää, josta ei ole kovinkaan kauan, tiedän että silloin tapahtui asioita, jotka vaikuttivat siihen mitä sen jälkeen seurasi. Toiset nousevat esiin kuin kukkulat kohokartassa, mutta en minä tuolloin pystynyt niitä hahmottamaan, koska näkemykseni asioista katosi toinen toistaan seuraavien hetkien tasapaksuun virtaan." (s. 48)
Sama pätee kirjan kanssa. Tarina on yksi ja monta. Muistelenpa näin olleen aina Hustvedtin kirjojen kanssa. Pääjuoni pitää suuria tarinoita sisässään, niitä jotka lopulta ovat lähes keskeisempiä kuin se mikä kuljettaa tarinaa eteenpäin. Niin tälläkin kerralla. Lyhyesti kirja siis kertoo Mian ja Boriksen kitkeränkatkerasta kesästä asumuserossa, johon on päädytty Boriksen syrjähypystä johtuen.
"Minä huudan: Kaikki nämä vuodet sinä olit aina etusijalla! Aina sinä, et koskaan minä! Kuka siivosi, teki tuntitolkulla kotitöitä, raahautui kauppaan? Sinäkö? Hemmetin maailmanvaltias! Fallisessa vaiheessa oleva Übermensch aina lähdössä johonkin konferenssiin. Tietoisuuden hermokorrelaatit! Oksennan kohta!" (s. 37)
Mia pakenee kotikaupunkiinsa äitinsä luokse nuolemaan haavojaan ja ottaa hermoromahduksen jälkeen etäisyyttä nähdäkseen, kokeakseen ja tiedostaakseen. Runoilija-luennoitsija-intellektuelli -Mian kesään kuuluu myös nuorten tyttöjen runouden kesäkurssi. Se on jotakin aivan uutta ja erilaista, samalla se on silta kipeisiin nuoruusmuistoihin. Hustvedt kirjoittaa vereslihalla ja viiltävän tarkasti tyttöjen välisestä kiusaamisesta. Jokainen kiusaamiseen kosketuksissa ollut löytää kosketuspintaa tyttöjen välisestä julmasta ystävyydestä, selviytymistaistelusta jossa kotkien kynsistä valuu veri:
Portaissa minua nipistetään."Lakkaa nipistelemästä."Julian naama on ilmeetön. "Mikä sinua vaivaa? En minä koskenut sinuun. Sinä olet hullu."Lisää salamyhkäisiä nipistelyjä, minun "kuvitteluani", tyttöjen pukuhuoneessa.Kyyneliä vessassa.Ja sitten minua ei juuti ole olemassakaan.Hylkiminen, pois sulkeminen, piittaamatta oleminen, pannaan julistaminen, torjuminen. Selän kääntäminen. Mykkäkoulu. Eristyskoppi. Jäähy." (s. 44-45)
Olen tottunut siihen, että jokaisessa Hustvedtin kirjassa on monta teemaa, monta sellaista siementä, jotka alkavat kasvunsa lukijan mielessä. Sitä on kritisoitu, sanottu että liian monta itua samassa maassa, mutta minulle tämä on yksi niistä tekijöistä joista Hustvedtin tavassa kirjoittaa pidän erityisen paljon. Jokaisessa kirjassa on ainakin yksi manifesti, asia joka tuntuu lähtevän itämään muita versoja nopeammin, joka ravitsee lukukokemusta ja jota kirjailija tuntuu tutkailleen aivan erityisesti. Tällä kertaa Hustvedt tunkeutuu osittain tietokirjallisuuteen, filosofiaan, sosiologiaan ja psykologiaan nojautuen miehen ja naisen eroavaisuuksiin. Naiseuteen erityisesti. Päähenkilö ihmttelee suhdettaan elämänsä mieheen psykiatrinsa avustuksella ja samalla jäsentyy naiseuden olemus:
"Hiljaisuus panee miettimään miehen mysteeriä. Mitä sinun pääkopassasi oikein tapahtuu? Mikset puhu minulle? Oletko iloinen vai surullinen vai vihainen? Meidän on oltava varovaisia, hyvin varovaisia sinun kanssasi. Sinun mielialasi ovat meidän ilmapuntarimme, ja me haluaisimme että olisi aina aurinkoista. Minä haluan miellyttää sinua isä, tehdä temppuja ja tanssia ja kertoa tarinoita ja laulaa lauluja ja saada sinut nauramaan. Minä tahdon että näet minut, näet Mian. Esse est percipi. Minä olen." (s.91)
Sanoma on feministinen. Tästä saisi aivan oman lukunsa. Feministisellä tutkimusotteella tästä saisi irti paljon. Hustvedt tuo esiin lukupiirit, kirjallisuuden naisistuminen, aivokurkiaiseen liittyvät tutkimustulokset suhteessa sukupuolieroihin ja sen, miksi miehet lukevat vain mieskirjailijoita, mutta naiset sekä miesten että naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Hauskaa, että tämä aihe nousee, siitähän on ollut muistaakseni K-blogissa tilastoa nähtävänä ja teemaan lupailen paluuta vielä itsekin.
"Ei aika ole ulkopuolella, se on sisällämme. Vain me elämme menneen, nykyhetken ja tulevaisuuden kanssa, ja nykyhetki katoaa nykyään liian nopeasti, jotta sen ehtisi kokea; muistamme ajan jälkikäteen ja sillois se joko muuttuu tulkinnaksi tai katoaa unohdukseen. Tietoisuus on viiveen tulosta."
Minusta tämä oli Sirin kirjoista hajanaisin ja jopa hänelle ylimoniteemainen (sic!). Silti aina nousee muutama aihe ylitse muiden ja minusta tässä oli aivan tarttuva asia tuo 'miehen tai isän miellyttäminen'. Siitä nousi karvat pystyyn ja melkein aloin jo tehdä feminististä polemiikkia. Sitä olisi tukenut myös kirjan loppu, jossa Mia ottaa miehensä Paussin jälkeen takaisin.
VastaaPoistaSe, mistä tässä pidin oli 'joutsenet', nuo hurnmaavat vanhat naiset salaisine käsitöineen.
Jotain irrallisuutta tässä oli, hajaannusta, josta tuli mieleen, että onkohan Sirillä pakka hiukan hukassa. Ei tämä huono ole, mutta kun kaikkea tulee hänen kohdallaan verrattua KMR:n kirjaan tai sitten Vapisevaan naiseen, joka oli minusta todella kiinnostava. Sopiva suvikirjaksi - vähintäinkin.
Kiva arvio! Minä odottelen edelleen tämän aloittamista, mutta tuntuu, että suurin osa blogiarvioista on ollut hieman negatiivissävytteisiä tai ainakin pettyneitä. Minusta kirja on kuulostanut koko ajan tosi hyvältä, mutten ole antanut itseni odottaa liikoja. Silti tosi ihana lukea, että joku Hustvedt-fani on myös pitänyt tästä kovasti!
VastaaPoistaLeena, hajanaisuutta on mielestäni kaikissa Sirin kirjoissa. En tunne Hustvestdtin tapaa työskennellä, mutta viimeisimpien kirjojen kohdalla on tullut vahvasti sellainen tunne, että on jokin selvä aihe, johon kirjailija kerää laajasti materiaalia ja se ohjaa kirjotitamista. Teoreettisuuden läpitunkeminen tekstistä on ollut Vapisevassa naisessa ja tässä selvästi vahvemmin esillä kuin edellisissä. Mietinkin, onko kirjailija menossa enemmän tieteellisen esseekirjoittamisen suuntaan. Jotenkin kaunokirjallinen tyyli tuntuu sekoittuvatn omaelämäkerrallisuuteen, tieteelliseen kirjoittamiseen ja esseeseen. Näin itse koin.
VastaaPoistaKaroliina, minä en ole vielä oikein ehtinyt tarttua muiden blogiteksteihin tästä. Halusin kirjoittaa omani ulos ja sitten olenkin viilettänyt kesässä. Tarkoituksena on palata muiden ajatuksiin ja linkitellä vielä niihin tätä lukukokemusta. Ei tämä ole Hustvedt-suosikkini. On mielenkiintoista nähdä, onko tämä se suunta, johon kirjoittaja nyt on menossa vai pikemminkin jokin välivaihe, jossa kirjojen aiheet kietoutuvat seitin lailla verkostoksi. Tuli kyllä myös se tunne, että tämä kirja keskustelee edellisten kanssa...mene ja tiedä.
Hyvä arvio! Kuten omassa blogissani kommentoinkin, ymmärrän hyvin myös sinun pointtisi tästä kirjasta. :) Mielenkiintoista myös tuo pohdiskelusi, onko Hustvedt siirtymässä enemmän essee- tai esim. tietokirjallisuuteen. Vapiseva nainen- ja Kesä ilman miehiä -kirjojen jälkeen en oikein osaa edes veikata, millainen mahtaa olla Hustvedtin seuraava teos.
VastaaPoistaMikä muuten on Hustvedt-suosikkisi, kun mainitset, että tämä ei ainakaan ole?
P.S. Toivottavasti kommentointi nyt onnistuu. Yritin jo aiemmin, mutta Blogger heitti minut pois koko blogistasi! Yritin kommentoida ensin tuota 1-vuotisjuttua ja kiittää selkeästä, monipuolisesta blogista, johon minulla ei ole muutostoiveita. :) Onnea yksivuotiaalle hauskalle ja skarpille kirjablogille!
Voi ei, onko jälleen probleemaa järjestelmän kanssa??? Luulin, että ongelmat poistuivat ponnahdusikkunan myötä. Ikävää, että kommenttisi ei tullut läpi, Jenni. Lisään sinut arvontaan ilman muuta tällä viestillä :D
VastaaPoistaOn tosiaan kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan Hustvedt lähtee. Älykkäänä ja nimekkäänä naiskirjailijana tiet ovat varmasti avoimena useisiin suuntiin.
Oma Hustvedt-suosikkini on Amerikkalainen elegia. En osaa selittää, miksi, mutta olin lukemisen jälkeen aivan sfääreissä. Kaikki mitä rakastin -kirjasta pidin myös kovasti. Luin sen ensimmäiseksi, mutta Elegian kanssa olin enemmän sinut. Sukupolvien ketjuttaminen oli yksi niistä asioista, joita Hustvedt on käsitellyt kirkkaimmin kaikista. Ja tämä on, tiedän kyllä, varsin erilainen näkemys kuin monella, monella muulla Hustvedtin teoksista.