tiistaina, syyskuuta 6

Uusi kirjoitussarja alkaa: Kirjallisen kahvilan avajaiset, tervetuloa!



Opuscolon syksyssä puhaltelevat nyt uudet tuulet. Kahvin ysätävänäkin tunnettu Valkoinen Kirahvi aloittaa tänään Kirjallisen kahvilan. Totuushan on se, että olen aina haaveillut omasta kahvilasta. Nyt sen avaan, joskin virtuaalisesti. Tervetuloa istahtamaan. Oleilemaan ja lekottelemaan. Tarjolla on syksyn mittaan:

-  Café au lait-Lukunurkassa tarjoillaan kahvilahelmiä: Kahviloita, joihin voi istahtaa lepuuttelemaan kavioita ja oleilemaan kirjan tai kynäilyn merkeissä. Joissa on kirahvimaiseen makuun oleva tunnelma. Lupaan olla täysin yksisarvinen ja epäreilu valinnoissani. Vihjeitäkin saa antaa sähköpostiin: valkoinenkirahvi@gmail.com

- Kakkukesteillä käsitellään puolestaan makupaloja: lukuhelmiä ja sellaisia kirjoja, joita olen aina halunnut täällä vinkata, mutta joiden lukemisesta on jo aikaa, tai joihin vielä en ole ehtinyt tarttua tai jotka juuri olen lukenut ja niistä en ole postannut. Joita minulle on hehkutettu tai joiden lukeminen nyt vain kuuluu asiaan.

- Croisant vai Pain au chocolat? -kirjoitussarja sen sijaan hyppää tutkimaan erilaisia kirjallisia ihmetyksen aiheita. Sellaisia, jotka liittyvät lukemiseen, kirjailijuuteen, kirjoittamiseen, kustantamiseen tai kirjamyyntiin.
Ja jotta tekin pääsisitte vaikuttamaan syksyn kulkuun, kuulisin mieluusti, mikä olisi se nyt kahvilastani uupuva neljäs osio. Se jokin, mikä sopisi syksyyn ja vielä puuttuu. Ajattelin nimeksi Espressoa tai Cappuccinoa. Elokuvaa, runoa, sitaatteja? Mikä olisi sellainen aihepiiri, minkä äärelle kahvilassa istuisit mielelläsi, kun ulkona sataa suuria pisaroita ja taivas on harmaa, mutta puissa huojuvat värikkäät lehdet?
Toinen seikka, johon toivoisin teiltä kommentteja, onkin sitten Croisant vai Pain uu Chocolat -sarjan aiheet. Olen laatinut omaa listaani. Ja nyt mieluusti ottaisin muutamia lisätoiveita vielä teiltä kirjabloggareilta. Aihe voi olla maan ja taivaan väliltä, kunhan se liittyy kirjoihin ja kirjaelämään!



Maukasta kahvihetkeä!


Varoituksen sanananen: Tulevien viikkojen aikana saattaa postausten väleissä tulla taukoja muuttoremonttihässäkästä johtuen. Yritän päivitellä sen mukaan, minkä ehdin ja miten lukemisetkin etenevät. Älkää kadotko mihinkään - kyllä täällä ollaan, vaikkakin pian laatikkoröykkiöiden seassa ;)


Kirjallisen kahvilan laajennus... myöhemmin kahvilaan ovat putkahtaneet lukijoidenkin toiveesta:

Cappuccino: Elokuvallisia herkkupaloja, joista osa liittyy kirjoihin ja osa ei. Elokuvallisia kirahvihetkiä nautiskellaan Cappuccinon äärellä usein viikonloppuisin.

Kahvikupin äärellä: Aivan tuore kahvikattaus, jossa sana on vapaa. Esille saavat nousta kunkin parhaillaan mielessä siintävät kirjalliset ja epäkirjalliset ajatukset. Minä nostan joka viikko jotakin oman pöytäni antia kattauksen osaksi. Keskustelua ja vaihtuvia teemoja.

22 kommenttia:

  1. Ihana idea! Minä ainakin tulen mielelläni istumaan tähän kirjalliseen kahvilaan.

    Minua kiinnostaisi keskustelut ainakin kirjojen kääntämisestä, alkuperäiskielellä lukemisesta, iänikuisesta miesten vai naisten kirja -pohdiskelusta.

    Ja elokuvista lukisin myös mielelläni. Tai musiikista.

    Hyrisen täällä, tuli hyvä mieli tästä ideastasi.

    VastaaPoista
  2. Ihana idea, jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä tuleman pitää.

    Nyt ei tule mitään erityistä lisättävää mieleen, mutta tulen lisäämään myöhmmin jos jotakin uutta keksin.

    VastaaPoista
  3. Mukava idea :)

    Minua kiinnostaisi kirjat, joista on tehty elokuvakin!

    VastaaPoista
  4. Linnea: kiitos! Onpa mukava aiheuttaa innostunutta hyristelyä! :D Ja aivan ihastuttavia ideoita, kiitos myös niistä!

    Jaana: palaa ilman muuta - täällä ollaan!

    Susa: elokuva-kirja -yhteys voisi tosiaan sopia syksyy mainiosti. Olen joskus siitä itsekin haaveillut, mutten ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä mainio idea! Minusta tulee varmasti kantis:) Äkkiseltään ei tule mitään mieleen, mutta tällaisen vanhan musiikin äärelle istahdan aina mielelläni!

    VastaaPoista
  6. Minäkin haluan tulla istuskelemaan tänne kahvilaan. Voisiko se viimeinen kahvilan huone olla kirjallinen sana on vapaa-huone? Kun kaikki kirjoihin liittyvä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanaa :) Odotan erityisesti kakkukestejä: ihanaa kuulla myös vanhemmista suosikeista ja lukuhelmistä.

    Runot kuuluvat ehdottomasti syksyyn, eli niitä ainakin olisi mukava lukea.

    Minäkin palaan uudestaan aiheeseen, jos keksin erityisiä vinkkejä.

    VastaaPoista
  8. Joskus voitaisiin pohtia kirjaan ihan fyysisenä esineenä siihen liittyvää eettisyyttä.

    Suomessahan kustantajat eivät osaa vielä tuoda esille tai markkinoida kirjoja tarpeeksi hyvin niiden "reiluudella". Monet alihankintatoimet, liimaukset sun muut saatetaan tehdä Aasiassa tai Baltian maissa pilkkahinnalla. Raaka-aineiden ja paperiin liittyvästä tuotannosta tai sen prosessista kirjan lehdiksi harva kustantaja mainitsee yhtään mitään. Minusta Suomessa kirjojen tuottamiseen liittyvää eettisyyttä on pitkään katsottu pitkin nokanvartta. Tilausta olisi kyllä muuhunkin. Tällaisista jutuista voitaisiin keskustella. Esitellään kirjoja, joiden alkuperää kustantantaja suostuu valottamaan.

    Oli muitakin aiheita kolme neljä mielessä, tämä ekaksi.

    VastaaPoista
  9. Voi miten makea idea - kirjaimellisesti! Onneksi tässä kahvilassa ei päärynävartaloinenkaan nautiskelija kerää kiloja.

    Kääntäminen ja käännökset on mielestäni aina kiinnostava aihe. Esikoiskirjan syntymä, tai kirjailijan työ ylipäänsä on kiinnostavaa. Kustantamot ovat minulle täysin vieras maailma ja herättävät siis uteliaisuuteni.

    Kirjakauppa-ala on myös kehittynyt Suomessa voimakkaasti viimeisen 15-20 vuoden aikana, internet tietysti, ketjuuntuminen on nykyään lähes välttämättömyys, kirjakaupasta pitäisi saada nykään kirjojen lisäksi monenlaista muutakin asiaa, ja pitäisikö kirjakaupan olla myös oleskelupaikka kahviloineen? Tältä siis näyttää asiat isoissa kaupungeissa, mutta miltä näyttää maaseudulla, josta pienet kaupat kuolevat pois?

    Jaha, ideoita näyttää syntyvän niin paljon, että taidan lopettaa tässä vaiheessa ja lähteä kahville. Enkä edes vielä päässyt vaahtoamaan suosikkiaiheestani, eli kirjastoista. Ylläolevan voisi ehkä tiivistää siihen, että minua kiinnostaa kirja-alassa vähän kaikki :)

    Sitaatit tai aforismit voisivat olla hyvä Espresso-aihe.

    VastaaPoista
  10. Oijoi, miten maukasta! Minäkin olen ehdottomasti kahvi-ihminen, joten tämä paikka on minua varten. Jään notkumaan kahvilasi nurkille... :-)

    Kirjailijaelämä on sellainen aihe, jota lähellä onkin jo Croisant vai Pain au chocolat? -sarjasi, mutta josta erityisen mielelläni kuulisin lisää. Siihen liittyy myös oma Kirjallista elämää -haasteeni. Olisiko sellaisesta kahvi-illan aiheeksikin?

    VastaaPoista
  11. Ja tässä vielä loput aihe-ehdotukseni, joista minusta kirjablogeista olisi mukava lukea. Ei nämä kaikki tietysti Opuscolon niskaan räsähdä :), vaan näistähän riittää.

    Lyhyesti:
    1) Mitä sanoma- ja aikakauslehtiä tulee luettua esim. kirjastoissa ja miksi?
    2) Hyviä sarjakuvastrippejä ja miksi; mitä sarjakuvia tulee seurattua lehdistä?
    3) Minkälaiset mainos*tekstit* ovat puhutelleet?
    4) Oppikirjoista blogataan aika vähän; tästä voi hyvin kehitellä jokun tematiikan esim. lasten koulukirjojen tai omien luettujen oppikirjojen avulla

    5) Oman blogin kehitys "Kirjoittelen ylös hajanaisia mietteitä lukemastani - kirjoitan kymmenille säännöllisille lukijoille"

    6)Kirjallisuuden /kirjoittamisen/ informatiikan / viestinnän / suomenkielen opinnoista, oppiaineista ja opiskellusta voisi blogata, kun blogien pitäjinä on monen ammattikunnan edustajia. Nämä humanistiset alat ovat mulle vieraita toisen tiedekunnan edustajana.

    7)Luettuja kirjoja voisi liittää laajempaan tematiikkaan esim. hyvinvointi, maailman katastrofit, tasa-arvo jne. jne. jne. Valita joku laajempi teema ja kertoa tästä aiheesta luettuja puhuttelevia ja hyviä kirjoja.

    8) Kirjapainotyöstä voisi joku kertoa ja avata sitä

    9)Kirja-antikvariaatti tai kirjakauppatyöstä olisi mukava kuulla

    10) Minkälaista on suomentajan työ?

    11) Kustantajan käännöspäätökseen vaikuttavat syyt (siis muut kuin taloudelliset, jos niitä on), minkälainen on käännösoikeusproseduuri?

    Näitä tuli äkkiseltään mieleen, mistä olisi mukava lukea.

    VastaaPoista
  12. Istahdan enemmän kuin mielelläni kahvilaasi :) Kirjojen lisäksi lukisin mielelläni mm. elokuvista. Loistava idea kerrassaan!

    VastaaPoista
  13. Kuulostaa ihanalta! Minulle tuli myös ensimmäisenä mieleen nuo elokuvat. Etenkin klassikot joista löytyy monta versiota eri vuosilta ja jotka noudattava enemmän tai vähemmän alkuteoksen juonta. Anna Kareninaa esimerkiksi löytyy muutama versio ja uusikin jo tulossa (tähtenä Keira Knightley ..baah..).

    VastaaPoista
  14. Olin tipahtaa tuolilta silkasta onnesta, kun luin ihania ehdotuksianne ja viestejänne! Kiitos, kiitos, kiitos! Kaikille jo osallistuneille - niin monta hienoa jutun juurta lähti jo mielessäni elämään. Joskin mietin, miten ihmeessä minä, aivan tavallinen tallaajalukija nyt sitten osaan näihin ihanaisiin aihetoiveisiinne vastata. Mutta katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan ja miten pannu porisee ;)

    VastaaPoista
  15. Amma: kantiksille on ilman muuta katettu ikkunapöytä! Mukava, että matkassa olet! Ehkäpä tätä vanhaa musiikkia voisi ylläpitää kahvilatunnelmissa - tyyliin kahvilatunnelmia...katsotaan.

    Katja/Lumiomena: sana on vapaa -huonetta ilman muuta tarvitaan. Ehkäpä tätäkin voisi kokeilla.

    Liisa: siispä lyriikkaa... yritän. Olen ollut uskomattoman saamaton sillä saralla. Liian malttamaton pysähtymään mietiskelemään runon takan olevia syviä vesiä. Siitäkin huolimatta, että runoista pidän.

    Anonyymi: eettisyys ja reilukauppa - ihanat aiheet! Kiitos! Tuo eettisyys puhututtaa varmasti syksyn mittaan. Tämä jo lähti itämään :D Ja tuo myöhempi listasi onkin oikea aarteiden arkku! Varmasti tulen palaamaan näihin, ainakin osaan. Niihin, joista teksti lähtee syntymään. Kiitos ja tervetuloa mukaan!

    Lukutoukka: sinun tekstissäsi oli niin monta hienoa itua aluillaan, että tuskin maltan odottaa niihin käsiksi pääsemistä! Kiitos, aivan ihania ehdotuksia. Ja sitaatti voisi tosiaan olla tuo espresso (se kävi itsellänikin mielessä, kun kahveja maistelin).

    Paula: notkua saa, ei tule kukaan kilistelemään hermostuneesti pois kuppeja jo juoneiden pöydistä. Kirjailijaelämää on aiheena kyllä aivan tolkuttoman herkullinen, joskin täytyy myöntää, ettei minulla ole siitä halaistua haisua! Sehän ei tietenkään ole ennenkään estänyt bloggaamasta asian tiimoilta ;)

    Villasukka kirjahyllyssä ja Emilie: ihana juttu! Elokuvat will be... katsotaan mitä saan niistä aikaiseksi, jännittävää!

    VastaaPoista
  16. Minä nauttisin mielelläni kupin espressoa elokuvan kera!

    VastaaPoista
  17. Cappuccino ja elokuvat, kiitos!

    Mistä ihmeestä tuon energian teet...olet tainnut jo aloittaa Upiqinonin nauttimisen;-)

    VastaaPoista
  18. Googlen syötteenlukija ei ole jostain syystä saanut ohjattua minua blogiisi muutamaan viikkoon ja täällähän on tapahtunut vaikka mitä:) Kirjoitussarjasi kuulostaa todella kivalta, minäkin mielelläni lukisin enemmän elokuvista.

    VastaaPoista
  19. Elokuvat taitavat nyt tulla - kysyntää kun on. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi.

    Leena: ei mitään energioita täällä - luomulla mennään... ja sillä, että siivoamisen välttelyyn tämä bloggaaminen sopii erinomaisesti, hoi. Pitäisi aloittaa...

    VastaaPoista
  20. Sonja: mistäköhän lie johtuu tuo häiriö? Kummallista. Mutta hyvin ehdit mukaan - tervetuloa jälleen!

    VastaaPoista
  21. Hei,
    Linkit kahviloihin eivät toimi :( ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Hanna-Leena! Kiitos kommentistasi!¨

      Kysymyksessä ei ole linkki vaan korostusväri, jotta kahviloiden eri osiot löytyisivät paremmin. Ehkäpä muokkaan tekstin mustaksi, niin se ei sekoitu linkkeihin. Kyseessä on esittelyteksti eri kahviloiden kirjoitussarjoista.

      Jos kiinnostuit kahviloista, blogin sivupalkissa on haku, jonka avulla aika vaivatta voi hakea eri kahviloiden kirjoituksia.

      Poista

Mainiota kuulla, mitä sinä ajattelet!
Palautteesta ja osallistumisesta kiittää Valkoinen kirahvi.