sunnuntaina, toukokuuta 13

Lasten linnoituksen päätösjuhlaa


Aivan ensiksi:

KIITOS KAIKILLE LASTEN LINNOITUKSEEN OSALLISTUNEILLE!

Tarkoituksena oli lukea Runebergin ja Snellmanin päivien välisenä aikana mahdollisimman monta lasten- ja nuortenkirjaa ja kirjoittaa niistä blogeissa. Kovin tiukkapipoisesti en ole suhtautunut haastesääntöihin - uskon, että luovuuden käyttäminen on aina suotavaa ja siipien lentoa suosin laajalti! Toivottavasti onnistuttiin myös siinä, että lukeminen on ilo. Iloa ja onnen hetkiä koin ainakin itse, kun kävin laajoja kirjoituksia lasten- ja nuortenkirjallisuudesta läpi teidän ansiostanne!

Snellmanin päivä hurahti lopulta aivan liian nopeasti - ehdin vain aloittaa tämän postauksen tekemisen. Se on heti alkuun sanottava, että olin iloisesti yllättynyt siitä, miten monta upaa kirja-arviota Lasten linnoitus oli poikinut. Kokoilin  teidän kirjoituksianne ja pohdin, miten ihmeessä saisin kaikki upea kirjavinkit kootuksi saman postauksen alle. Osa teistä luki aivan huikeita määriä lasten- ja nuortekirjallisuutta!

Tintin laaja lista kannattaa käydä kurkistamassa. Tintti on lukenut kirjoja kaikista kymmenestä kategoriasta, yhteensä linnoituskirjojan kertyi 25 kappaletta. Linkkinä olevassa postauksessa on linkit kirjoihin liittyviin teksteihin. Tintti kirjoittaa: "Syynä lastenkirjojen lukuun ovat omat lapseni ja nuortenkirjojen lukemisen syy lähinnä ammatillinen. Toisaalta olen sen verran outo aikuinen, että luen näitä molempia mielelläni, ihan ilman syytäkin." Juuri tuolla lauseella olisin voinut kuvata omaa suhdettani lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.
 
Velman lista puolestaan on niin laaja, että minua hieman huimasi. Velma on lukenut ja esitellyt Kirjava kukko-blogissa  huimat 62 kirjaa. En yhtään ihmettele Velman kommenttia:  "Nyt lupaan, että lasten- ja nuortenkirjat saavat jäädä täällä blogissa vähän vähemmälle.... Ne alkoivat hermostuttaa itseänikin jo vähäsen. Tai eniten se, että arviot piti kirjoittaa kaikista eikä vaan niistä, joista sattui huvittamaan eli tuli suorituspaineita."  Velman blogissa kannaatakin käydä lueskelemassa haasteeseen liittyviä kirjoituksia, sillä hänen listansa on kattava. Lisäksi osa teksteistä on julkaistu Kirjavinkit-sivustolla. Velma on luovasti lisännyt haasteeseen vielä kaksi lisäosiota, Nuorten nurkan ja Lastenmaan. Ihan mahtavaa! Myö tietokirjat olisivat varmasti ansainneet oman luokkansa, ne jätin kuitenkin tällä kertaa ihan tarkoituksella pois.

Vauhko innostui lukemaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta: "En ole aikaisemmin haasteisiin usein osallistunut. Opuscolon julkistaessa Lasten linnake-haasteen tiesin heti haluavani olla mukana tässä. Arvostan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta suuresti. Nuortenkirjoja luen usein muutenkin ja omien lasteni myötä myös lastenkirjoihin on tullut paneuduttua uudelleen. Haaste ei siksi tuntunut edes kovin vaikealta." Vauhkon lista on monipuolinen kattaus eri lasten- ja nuortenkirjallisuuden alueelta.

Viivi puolestaan pitää blogia yksinomaan lasten- ja nuortenkirjoista. Oikeastaan koko Viivin blogi sopisi tämän haasteen puitteisiin. Jos et ole vielä tutustunut tähän monipuolisesti lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarjoilevaan blogiin, nyt on aika!

Lukutoukka ilmoittautui mukaan lukemaan, vaikka ei kirjoitakaan blogia. Koska en halunnut rajata osallistujia vain sen mukaan, onko lukijalla blogi vai ei, Lukutoukka toivotettiin iloisesti tervetulleeksi! Olisi ihana kuulla, mitä kirjoja sinä haasteen mittaan luit! Muutamien osallistujien kohdalla en löytänyt etsinnöistä huolimatta kirjoituksia linnoituksesta. Mutta kiitos kuitenkin kannustavasta mukana olemisesta. Toivottavasti en unohtanut teistä ketään!


Seuraavaksi blogien antia eri haasteen osa-alueista. Kaikkia tekstejä en ole ehtinyt vielä lukemaan - niitä tuli yli kaikkien odotusteni. Moni teistä oli tehnyt yhteenvedon haasteesta ja olenkin linkittänyt kirjat suoraan yhteenvetoihin, joista on mahdollista päästä lukemaan kirjaan liittyvän tekstin.

1. Huumoripläjäyksiä

 Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjat nousivat ansaitusti esille Lasten linnoituksessa. Kirjoista ovat kirjoittaneet Tintti ja Vauhko. Myös juuri palkitun Tuula Kallioniemen Karoliina-sarja nousi linnoituksessa esille, Lumiomena kirjoittaa Karoliina-sarjan kirjasta puolestaan täällä.

Muita makupaloja:

2. Olipa kerran - satusiivillä  

Paula kirjoitti linnoitukseen liittyvän tekstin Elsa Beskowin kirjoista. Ihana, monipuolisesti kirjailijan tuotantoa esittelevä kirjoitus, joka kannattaa käydä lukaisemassa.

Kulttuuri kukoistaa-blogissa puolestaan ovat esittelyssä kaksi kirjaa, jotka ovat omassakin lukujonossani: Leo Tolstoin Kuinka hanhi jaetaan ja Meri Savosen Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat.

3. Runoratsu laukkaa


Kirsi Kunnaksen Tiitiäisistä kirjoitti haasteen aikana kiinnostavasti Vauhko - kannttaa käydä lukemassa!

Muita makupalja:
 Petra Heikkilä: Lokin lokiikkaa!

4. Uuden äärellä: vuosina 2011 ja 2012 julkaistuja kirjoja



 5. Klassikko kiikarissa  

Vauhko kirjoittaa Tove Janssonin kirjoista sekä Hlmöläisistä

Muutamia täsmäiskuja klassikoihin:

Klassikkokynätaitri Astrid Lindgren ansaitsee paikkansa ehdottomasti Lasten linnoituksessa, varataankin hänelle yksi linnan tornista. Paula kirjoittaa Melukylän lapsista,   Tarinoiden taikaa blogissa puolestaan esitellään Lindgreniltä  Satuja, seikkailuja ja kepposia.
Velma puolestaan esitteli laajasti Mary Marckin Eeva-sarjaa.

6. Fantsua fantasiaa, siistiä scifiä

Suomalaisesta kansanperinteestä ponnistaa Ritva Toivolan Tuomas Karhumieli, josta Ahmu kirjoittaa: "Ihastelin kuitenkin Toivolan häikäisevää tapata kuvata metsän tunnelmaa ja vangita kertomukseen jotakin perinjuurin suomalaista. Jonnekin 1800-luvun loppuun sijoittuva tarina lupailee myös jatkoa, sillä loppu jää kutkuttavasti hivenen auki."

hdcanis nostaa esille klassikkokirjailija, Michael Enden Mielinkielinliemi. Aivan tuore kirja, Sysimetsä, on herättänyt mielenkiintoni. Tintti puolestaan on kirjoittanut Maggie Stiefvaterin kirjoista.

Muita makupaloja: 

 

7. Eläimellisiä elämyksiä  

Timo Parvelan kirjoihin Onnenpyörä ja Karuselli sekä Keinulauta on tutustunut haasteen aikana ainakin Tintti. Joka kirjoittaa näin: " Aikuiselle ei ole kovin helppoa laskeutua lapsen tasolle ja pukea sanoiksi lapsen tuntemuksia tai muita vaikeita asioita (esim. kuolemaa, josta myös olemme juuri lukeneet)."

Juha Ruusuvuoren Topi Tarhkäärme-kirjoista puolestaan kirjoittaa valloittavasti Vauhko ja Velmalla painottuivat Merja Jalon hevoskirjat sekä Gösta Knuttsonin Pekka Töpöhäntä-kirjat.

Muita makupaloja:


8. Palkittujen paraati 


Velman blogissa Kulttuuri kukoistaa on esitelty muun muassa Martin Widmarkin ja Anna Janssonin jännityskirjoja.
 
Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä10. Kirmataan kuvakirjaan  

Paula esittelee Ulf Löfgrenin  ja klassikoksi tulleen EricCarlen kuvakirjoja.
Käy kurkistamassa Tintin mittavaan kuvakirjalista. Velman kuvkirjalistalla on laajasti kirjoja klassikoista uutuuksiin. Kurkista lista täältä.

Uutukainen ja vaikuttava on myös Jättityttö ja pirhonen. Leena Lumella puolestaan on esillä Esko-Pekka Tiitisen Onnen omat ja Anna Gullichsenin Satu Kukkameri -sarja.

Muuta kiinnostavaa: 

Kulttuuri kukoistaa-blogissa on linnoituksen uusi kulmakivi, Nuorten nurkka ja monta erinomaista nuortenkirjaa vinkattuna. Nuortenkirjoihin ja kasvukipuiluun liittyy myös Kari Levolan Suorin mutka ikinä.

Evoluutio, kirja tiedon nälkäiselle käsittelee sitä, miten kaikki oikein alkoi.


 Lopuksi kinkkisin osuus: Miten ihmeessä poimia tästä kaikesta upeasta ne, jotka palkitsisin!

Lopulta päädyin siihen, että ne jotka ovat laajasti nostaneet esille lasten- ja nuortenkirjallisuutta osallistuvat lahjakorttiarvontaan. Lisäksi arvon pari yllätyskirjapalkintoa innokkaasta Lasten linnoituksen rakentamisesta. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista!




Rumpujen pärinää:

20 euron arvoisen lahjakortin voitti Lasten linnoituksessa Vauhko.

Kaksi yllätyskirjapalkintoa menevät puolestaan Ainolle ja Viiville!


Onnittelut voittajille! Palkitut ilmoittakaahan yhteystietonne minulle osoitteeseen valkoinenkirahvi@gmail.com

Lämmin kiitos vielä  kaikille osallistuneille.








17 kommenttia:

  1. Tämä oli hieno haaste ja hieno on koostekin! Ihan harmittaa, että ehdin osallistua vain yhdellä kirjalla mutta onneksi kirjoja voi lukea milloin vaan! <3

    VastaaPoista
  2. Oi harmi kun en ehtinyt tähän mukaan. Vaikuttavan ja kutkuttavan kirjakasa olette yhdessä lukeneet!

    VastaaPoista
  3. Linnea: Kiitos, Linnea! Pääasia on tietenkin se, että on hengessä mukana :D ! Ja minä ajattelin ihan samaa, että jatkuu lukeminen, kun kerran listat laadin. Moni kirja nimittäin jäi lukematta edelleen itsellänikin. Joten jatketaan!

    Elma Ilona: Sanopas muuta! Minä olin itesekin ihan ihmeissäni! Oma lukuni on varsin vaatimaton, mutta yhdessä tekeminen ja lukeminene on aina suurta! Se liikuttaa isoja kiviä.

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajille! Minulta olisi tullut vielä yksi uutuus parin viikon sisällä, mutta en sitä tähän millään ehtinyt.

    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut voittajille, hurjia kirjamääriä on luettu ja blogattu...oma kontribuutioni jäi vähän vähemmälle mutta toisaalta ei ole omia lapsia eikä myöskään työhön pysty harrastusta liittämään, joten jokainen luettu kirja perustuu vain siihen että minä halusin sen lukea :)

    VastaaPoista
  6. Leena: Jatka ihmeessä - lastenkirjallisuuden saralla sinulla on auennut ihan uusi suunta :D

    hdcanis: Minusta sinun listasi on hieno! En voinut ajatella palkitsevani pelkästään määrän perustella, itsekään en ole ehtinyt niin paljon kuin olisin halunnut. Onneksi vuosi jatkuu. Nyt kun listat on kerran laadittu, jatkan itsekin. Luetaan siis lisää! Minusta jokainen mukana ollut saa olla itseensä jo siksikin tyytyväinen, että usein lastenkirjallisuuspostaukset ovat olleet niitä, joihin juuri kommentteja ei tule. Jospa saisimme sitäkin muutettua :D

    VastaaPoista
  7. Onnea hienon haasteen saamisesta kunnialla pakettiin (linkityksissä ym. on aina oma vaivansa) ja kiitos koosteesta! Tästä kelpaa hakea lukuvinkkejä myöhemminkin :).

    VastaaPoista
  8. Hei Valkoinen kirahvi, sinulle on jotain blogissani :)

    VastaaPoista
  9. Maria: kiitos! Parempi myöhään kuin ei lainkaan, olen ajatellut elämässä ;) En kehtaa edes tunnustaa, miten pitkään istuin haasteen kimpussa, mutta onneksi se oli hauskaa! :D Toivottavasti tästä olisi iloa mahdollisimman monelle. Niin moni oli tehnyt ihan huikeita arvioita ja minua harmittaa, etten ole ehtinyt niihin kommentoimaan.

    Laura: Kiitos haasteesta. Yritän vastailla lähiaikoina :D

    VastaaPoista
  10. Kiitos linkityksestä ja huikeasta kirjalistasta, josta on minullakin vielä paljon lukematta. Näiden parissa jatketaan ehdottomasti!

    VastaaPoista
  11. Iso kiitos tästä haasteesta - ja erityisen iso kiitos kaikille, jotka siihen osallistuivat!

    Luen blogeja päivittäin (okei, useammankin kerran päivässä...) ja harvoin kommentoin, mutta yksi tärkeä syy lukea jotakin blogia on juuri kirjoitukset lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

    Lasten- ja nuortenkirjallisuus on niin tärkeä osa-alue monenkin seikan vuoksi, että on hienoa, että se nousee esiin enemmänkin.

    Olen lasten- ja nuortenkirjojen ystävänä saanut viettää nyt mukavia viikkoja tämän haasteen parissa, ja pisteenä i:n päälle oli, että kirjallisuuden valtionpalkinnon sai lastenkirjailija Tuula Kallioniemi! Kuten Kallioniemi kiitospuheessaankin toi ilmi, tarvittaisiin myös valtion taholta jonkinlaista repäisyä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi.

    Kiitos vielä jokaikiselle lasten- ja nuortenkirjoista bloganneelle!

    VastaaPoista
  12. Tintti: eipäs kestä kiittää - sinä olit lukenut huikeita kirjoja. Yritän ehättää jossakin vaiheessa tutkailemaan teidän upeita tekstejä vielä paremmin. On oikeastaan ihana huomata, miten monta hyvää kirjaa sitä haluaa vielä lukea!

    Anonyymi: Sinäpä sen sanoit: kiitos kuuluu kaikille tähän haasteeseen osallistuneelle! Kiitos arvokkaasta kommentistasi!

    Minusta on ollut hienoa, että haasteen myötä myös ne, jotka eivät osallistuneet haasteeseen, ovat kirjoitelleet lastenkirjallisuudesta. Ihana, että myös sellaiset, jotka ennen eivät sitä ole tehneet. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on paikkansa eetterissä ansainnut! Meillä tehdään tärkeää sanataidetyötä nimenomaan lastenkirjallisuuden parissa.

    Minä hihkuin kirjapalkinnon myötä ilosta! Huikea juttu! Uskon vakaasti, että tulevaisuudessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden asema tulee olemaan siellä, missä sen kuuluukin - suunnan näyttäjänä, uusien tuulien esittelijänä, lukemisen kivijalkana, sanataiteen kokeilevana iloittelijana. (No niin. Lopetan nyt monolgimaisen paasaukseni, sillä tästä alkaa näköjään helposti tulla varsin hurmoshenkinen kirjoitus.

    VastaaPoista
  13. Lomailen parhaillaan mökillä, joten listani on hieman myöhässä. Tässä kuitenkin Lasten linnoitukseen lukemani kirjat:

    1. Huumoripläjäyksiä:
    Tähän luin Julien Neelin Mimu-sarjakuvan kolme ensimmäistä osaa: Päiväkirjaelämää, Kesäblues ja Kasvukipuja

    2. Olipa kerran - satusiivillä:
    Inkeri Karvonen & Kati Vuorento: Pikku-Kulta ja Tähtikarhu

    3. Runoratsu laukkaa:
    Bo Carpelan: Taivaan maalari

    4. Uuden äärellä:
    Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

    5. Klassikko kiikarissa:
    Zacharias Topelius & Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi

    6. Fantsua fantasiaa, siistiä scifiä:
    Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

    7. Eläimellisiä elämyksiä:
    Mika Waltari: Kiinalainen kissa

    8. Palkittujen paraati:
    Jenny Jägerfield: Oli kerran äiti joka katosi

    9. Salaseura X:
    Seppo Saraspää: Muuttohaukka

    10. Kirmataan kuvakirjaan:
    Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen talli


    Tämä haaste tuotti paljon lukuhetkiä ja toisinaan kyyneleenkin silmäkulmaan. Isoja tunteita. Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  14. Minä ressu putosin ihan kärryiltä, vaikka yleensä luenkin paljon paljon lastenkirjoja. En tiedä mikä tätä kevättä on vaivannut, vai onko vaiva se, että aikaa on syönyt kirjoittamisharrastus. Ehkä sekään ei ole vaarallista XD

    VastaaPoista
  15. Lukutoukka: Ihana lista sinullakin! Itsekin nyyhkin tuon Parvelan kirjan kanssa. Että voi kirja liikuttaa kyyneliin saakka pienen päästäisen voimin!

    Ahmu: Ymmärrän hyvin! Minullakin teki jotenkin tiukkaa, vaikka olin aivan innoissani. Kevät on sellaista, koskaan ei tiedä kutsuvatko niityt vai metsät vai sohvaperununan nosto! Ihanalta kuulostaa tuo sinun kirjoitusharrastus!

    Ei vaarallista, ei lain!

    VastaaPoista
  16. Kovin olin haasteessa mukana, mutta tämä kooste ja huikea päätös on minulla osunut blogin kannalta kinkkisimpään saumaan, joten luin tämän vasta nyt. Haaste oli hieno ja siinä oli mahtavaa olla mukana. Tästä koosteesta voi poimia tärppejä tulevaisuuden lukemisiin. Harmi, etten ehtinyt nuortenkirjoilla osallistua. Ostinkin tätä haastetta varten yhden, joka on edelleen lukematta, mutta ehdottomasti vielä tulossa: Oli kerran äiti joka katosi.

    Kiitos, Valkoinen Kirahvi! :-)

    VastaaPoista
  17. Paula: ei hätiä mitiä, onneksi on elämää ja aikaa lukea jatkossakin. Minullakin jäi lukeminen vähemmälle kuin olin ajatellut. Lukeminen ei ole onneksi suorittamista vaan nautiskelua! Mitä kirjoja löysit?

    VastaaPoista

Mainiota kuulla, mitä sinä ajattelet!
Palautteesta ja osallistumisesta kiittää Valkoinen kirahvi.