perjantaina, heinäkuuta 20

Kirjaisia matkoja Suomessa, osa 2: Hymyilevässä Hangossa

Olen meri-ihminen ja rakastan tyrskyrantoja, niinpä suuntasin kulkuni merellisiin maisemiin Hankoon.  Rannat ovat niin kauniita, että tallustellessa pitkin sileäksi ajautuneita kallioita on haukottava henkeä ja pysähdyttävä istuksimaan.

 Katsokaa vaikka:








Hangossa käydessä piipahdin nopeasti Alan's cafe -kirjakahvilassa, jonne en valitettavasti voinut jäädä pitkäksi aikaa kielteisen koirapolitiikan vuoksi. Ainoa koirille sallittu nurkkaus kylpi auringossa eikä terassin varjoon ollut koiran kanssa mitään asiaa.(Sama linja näytti olevan Hangossa vallalla useissa paikoissa, toisin kuin Tammisaaressa, ikävä kyllä.) Sääli, sillä olisin mieluusti istahtanut kotitekoisten leivonnaisten ja kahvin äärelle. Kahviladivarissa kannattaa kuitenkin piipahtaa, mikäli olet liikkeellä ilman koiraa.

Koska olen meren lisäksi armoton italialaisen ruoan ystävä, on mainittava mainio Tennis Café, jossa italialainen kokki valmistaa herkullisia bruschettoja (niitä aitoja italialaisia!) ja pastaa kohtuuhintaan. Lisäksi kahvilassa oli ystävällinen palvelu. Koirat saivat oman kuppinsa ja rapsutukset myöskin. Tennis Café on avoinna kesäisin.

Jotta tämä nyt ei mene liian ruokahenkiseksi, syöksytään lopulta kirjastoon. Hangon kirjasto on rakennuksena ulkoa käsin vaatimaton, mutta sisään astuttaessa valo tulvii ja tunnelma on merellinen, kuin olisi  purjelaivassa. 





Hanko on kaksikielinen kaupunki, mikä näkyi kirjastossa. Kirjastossa oli runsaasti luettavaa kummallakin kotimaisella kielellä. Määrällisesti on saatavilla varmaankin vähemmän esimerkiksi suomenkielistä luettavaa, kun kirjojen hankinnoissa on huolehdittava molempien kielten tasavertaisuudesta. Toisaalta kirjaston käyttöaste on varmasti hyvä, nytkin kirjastossa vilisteli mukavasti väkeä. Ehkäpä kesäasukkaat löytävät tiensä mainioon kirjastoonkin.

Krjaston lastenosasto vaikutti erinomaiselta. Kirjat oli nostettu houkuttelevasti esille ja varmasti jokainen pienisuuri löytää itselleen sopivaa luettavaa näistä hyllyistä.




Kirjastossa oli hauska ajatus yllätyslainakirjoista. Osa kirjoista oli aseteltu sanomalehtikääreisiin. Pinosta saattoi napata lainaan sattumalta kirjan. Minä tosin mietin, että omaksi saatava kirja olisi ollut vielä hienompi juttu, mutta ehkä se olisi ollut mahdottomuus. Lapsille oli aivan omat yllätyspakettinsa.




Hangon merellisyys näkyi myös. Meri- ja matkakirjoja oli poimittu pöydille. Merikirjat saivat ainakin minut katselemaan pitkäksi aikaa erilaisia majakkakirjoja ja meritarinoita. Pidän tällaisista teemapöydistä. Niistä löytyy usein hieman erilaista luettavaa tavalliseen kirjastokäynteihin verrattuna. 





Kirjaston toisessa kerroksessa, oli valokuvanäyttely Hangosta ennen vanhaan ja nyt. Oli hienoa katsella vanhoja kuvia kaduista, joilla oli tallustellut.  




Mainittakoon vielä, että aivan ilman kirjaostoksia en päässyt Hangon kirjastosta ulos, vaikka sitä kovasti yritin. Mukaan tarttui yksi kirja. Aika hyvin, eikö?

Etsinnöistäni huolimatta en haaviini ei tarttunut hankolaisia kirjailijoita, joten sivistäkäähän minua.
Hankoon sijoittuvia kirjoja sentään löytyi:

- Seppo Jääskeläinen: Punainen Hanko (Sotaromaani, joka olisi kiinnostava lukea)
- Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko (Esikoisteos viime vuodelta, jonka minäkin olen lukenut sijoittuu osittain Hankoon)
- Matti Remeksen kirjoista useampikin sijoittuu Hankoon




Mainiota viikonloppua rentoilutunnelmin!





9 kommenttia:

  1. Upea meri- ja kesäkaupunki tuo Hanko.<333

    VastaaPoista
  2. Upea postaus niin kauniista paikasta! Aivan mahtava idea tuo yllätyslainakirja :) Minäkin haluaisin Hankoon ja Hangon kirjastoon...

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava lukea matkastasi Hankoon. Ikävää, kun koiria ei osata huomioida. Se tuntuu pahalta eläinten ystävästä. Sen sijaan kirjasto näyttää erittäin houkuttelevalta, valoisalta ja avaralta.

    Joensuun seutukirjastossa on (muistaakseni) tänä kesänä ollut lainattavana valmiita kahden kirjan paketteja (kirjat liittyvät jotenkin toisiinsa, muttei kytkös välttämättä ole mitenkään ilmeinen tai heti ekaksi mieleen tuleva). Ihan kiva idea sekin, kuten myös nuo yllätyspaketit. Ehkä poistokirjoista voisi tehdä tuollaisia ylläripaketteja myös.

    Oikein hyvää viikonloppua sulle myös!

    VastaaPoista
  4. Oih, näyttääpä rannikkokaupunki kiehtovalta. Jännää, että en ole koskaan käynyt Hangossa, vaikka väliä Turku-Helsinki olen elämäni aikana mennyt useinkin =)

    VastaaPoista
  5. Onpas kivaa saada Hanko-vinkkejä, kun suuntamme sinne ensi viikonloppuna! Kaunista näyttää olevan!

    Tuo yllätyskirjaidea on hauska! Välillä on kirjaston hyllyjen välissä pää ihan tyhjä, ja tuohan olisi oiva keino löytää jotakin uutta luettavaa.

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo: Niin on! Kun aurinko paistaa ja merikimmeltää, on maailma täynnä timantteja.

    Elma Ilona: Kiitos! Minäkin haluan uudestaan, sillä nyt olin sen verran vähän aikaa, että majakat jäivät... voit uskoa, että ne kutsuvat.

    Anna Elina: Aivan ihana idea tuo kytköspaketti! Kirjastoilla on mukavia tempauksia kertakaikkiaan. Innoviitisia ihmisiä yhdessä - hyvän kirjaston henkeä!

    Mari A: Suosittelen lämpimästi, joskin pahin turismiaika ja tennismeininki kannattaa katsastaa ennalta, niin on tyhjempää. Vain reilu tunti Helsingistä!

    Tie on kevyt: Toivottavasti aurinko hemmottelee teitä yhta lailla! Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
  7. Hei, kiva että viihdyit Hangossa :)! Täällä nyt kolme vuotta asuneena, voin todella suositella kirjastoa. Ottaen huomioon Hangon asukasluvun (alle 9000), kirjasto on mielestäni oikein kattava.

    Lisäbonusta entiseen asuinpaikkaamme verrattuna tulee siitä, että varaukset ja seutulainat Länsi-Uudeltamaalta ovat ilmaisia. Tämä laajentaa kirjavalikoimaa vielä entisestään.

    VastaaPoista
  8. Niin ja kirjoista ja kirjailijoista vielä. Yhtään kokonaan Hankolaista kirjailijaa minäkään en tunne, mutta Matti Remes asuu täällä osa-aikaisesti.

    Kirjoista, joissa Hanko mainitaan tulee mainitsemiesi lisäksi vielä mieleen Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa.

    VastaaPoista
  9. Linnea, miten kummassa tämä meni minulta sivusuunsa. Sinulla on kaunis kotikaupunki ja luulen, että kauneimmillaan se on silloin, kun se ei vello turisteista. Miten kaunis onkaan meri Hangon edustalla!

    Olen samaa mieltä kirjastosta. Mietin ihan samaa: vähän asukkaita, mutta laaja ja hieno kirjasto. Hieno lisäys muuten tuo ilmainen seutulainaaminen!

    Matti Remeksestä päättelin näin kirjojensa puolesta. Moni näytti sijoittuvan Helmet-haun perusteella Hankoon. Sarasvatin hiekkaa on minulla lukematta... Hyvä, kun lisäsit listaan!

    VastaaPoista

Mainiota kuulla, mitä sinä ajattelet!
Palautteesta ja osallistumisesta kiittää Valkoinen kirahvi.