"Älä usko kriitikkoa. Usko kaveria. Ja ennen kaikkea: usko itseäsi. (...) Tärkeintä on, miten taide kutittaa juuri sinua."
En voi vastustaa aihetta, en sitten millään. Ensiksikin niin paljon, kun olenkin kaivannut Helsingin Sanomiin laajoja ja syvällisiä kirjallisuusartikkeleita, on todettava että nykyiset Lauantaiesseet kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Joka ikinen kerta kimpoaa ajatus tai pari kirjoituksen äärellä. Se on hyvä. Kirjoittaminen on vuorovaikutusta, tekstin tavoite on saada lukija reagoimaan. Jälleen toimii.
Tämän päiväisessä Helsingin Sanomien Lauantaiesseessä (HS 28.7.2012, C2) kynäilee kriitikko, parin vuoden takainen J.H. Erkon kirjoituskilvan voittaja Juhani Karila. Älä usko kriitikkoa -otsikko sai minut imaisemaan esseen aamukahvin kera. (Toim. huom. Espresso on hyvä nauttia hellepäivänä jäiden ja mahdollisimman kylmän maidon kera korkeasta lasista.)
Karila kirjoittaa samasta aiheesta, joka on viime viikkoina ollut esillä Jäljen ääni-blogin Penjamin ansiosta. Jäljen äänessä on muuten syksyn mittaan tulossa mittava kriitikkokirjoitusten sarja, jota kannattaa seurailla.
Mikä valta on kriitkolla ja miten kritiikkiin suhtaudutaan. Ilahduin Karilan kirjoituksesta siksi, että en ole osannut koskaan asettaa kriitikkoja ylähyllylle köllöttelemään. Toki arvostan tietotaitoa ja osaamista, mutta olen huomannut monesti lukeneeni aivan eri kirjaa kuin kriitikko. Lukukokemus ja taide-elämys ovat aina subjektiivisia. Mitä väliä oikeastaan on sillä, mitä kriitikissä teoksesta sanotaan, jos itse on kokenut valtavan elämyksen taiteen parissa?
Ongelmallisempi tilanne on tietenkin silloin, jos erehtyy lukemaan teilaavan kritiikin ennen omaa arviointia ja jättää taidepläjäyksen kritiikin vuoksi väliin. Näin huomaan tapahtuvan silloin, kun hapuilen autiomaassa janoisena vailla tietoa vesilähteestä. Näin käy, ellen tiedä taidesuuntauksesta riittävästi itse, mikäli minulla ei ole kiinnityspintaa, jota vasten lukea kritiikkiä tai en ole tutustunut kirjailijaan, teokseen tai kriitikon teksteihin aikaisemmin.
Karila nostaa tärkeäksi elementiksi kriitikoiden maun tuntemuksen: "Kun kriitikon oppii tuntemaan hänen ylilyöntejään voi käyttää kaikuluotaimena omassa kulttuurisessa helmenkalastelussaan." Näinhän se on. Toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä, sanotaan. Olen huomannut, että joidenkin kriitikoiden tekstien äärellä sitä nyökyttelee, toisten tekstien kanssa vain ärtyy ja on eri mieltä. Se ei haittaa, kun sen tietää. Tietää, että taas tällainen kirjoitus tältä kriitikolta. Myös jokaisella kriitkolla näyttäisi olevan omanlaisensa linssit, joiden kautta kirjoja katselee. Niinpä tavallinen amatöörilukija voi luottaa omaan arviointikykyynsä. Siihen, mikä sopii itselle lukijana. Mielestäni lukemisen päätteeksi voi olla kiinnostavaakin verrata hyvin erilaisia käsityksiä ja kokemuksia luetusta kirjasta. Toisenlainen perspektiivi laajentaa entisestään lukukokemusta ja monesti antaa uuden ajatuksen luetusta. Parhaimmillaan kritiikki toimii näin. Ja tietenkin ne kriitikot, jotka tuntuvat lukevan samaa kirjaa, tulevat teksteineen tutummiksi ajan myötä.
Olen miettinyt kuitenkin kriitkon vastuuta. Entä jos kriitikko omiin mieltymyksiinsä ja ylilyöntiensä tuoksinassa tulee teilanneeksi esikoiskirjailijaraukan, jonka teos jää tämän vuoksi muutoin noteeramatta. Tai kun valtaisasta kirjatulvasta jätetään toistuvasti poimimatta tietyt, lahjakkaat kirjoittajat, jotka jäävät vaille kriititikon otetta ja näkemystä.
Fakta on se, että kritiikit tuovat näkyvyyttä. Teatterilippuja on turha yrittää saada ylistävän kritiikin jälkeen, sillä kaikki näytökset on loppuunmyyty. On oltava edelläkävijä. Myös kirjallisuudessa kritiikki vaikuttaa kirjan myyntiin. Kritiikki vaikuttaa siihen, millaisen vastaanoton kirja saa. Jos Helsingin Sanomat ja Parnasso lyttäävät jonkin tietyn kirjan, muut lehdet kirjoittavat hegemoniassa samaan suuntaan, olen huomannut. Kirjailijan kannalta kriitikit ovat keskeisiä. Jo se, että tulee noteeratuksi voi olla merkittävää. Onkin hyvä huomata, että kriitkillä voi olla erilainen tehtävä ajatellen lukijaa ja kirjoittajaa.
Tässä kohtaa on nostettava esille myös se, etttä toistuvasti lasten- ja nuortenkulttuuri jää kritiikeissä taka-alalle. Aivan liian usein lasten- ja nuortenkirjoja esitellään juonen kautta kirjakatalogien tapaan sen sijaan, että myös lasten- ja nuortenkirjoista voisi lukea ammattitaidolla kirjoitettua tekstiä. Onneksi poikkeuksiakin on. Päivi Heikkinen-Halttunen ja Kaisu Rättyä tekevät tärkeää työtään tällä saralla. Ja taitaapa tähän vaikuttaa myös lehden julkaisupolitiikka.
Kriitikolla on valtaa, myös vastuuta täytyy olla. Mutta mitä kriitikon vastuu tarkoittaa?
Tässä kohtaa on nostettava esille myös se, etttä toistuvasti lasten- ja nuortenkulttuuri jää kritiikeissä taka-alalle. Aivan liian usein lasten- ja nuortenkirjoja esitellään juonen kautta kirjakatalogien tapaan sen sijaan, että myös lasten- ja nuortenkirjoista voisi lukea ammattitaidolla kirjoitettua tekstiä. Onneksi poikkeuksiakin on. Päivi Heikkinen-Halttunen ja Kaisu Rättyä tekevät tärkeää työtään tällä saralla. Ja taitaapa tähän vaikuttaa myös lehden julkaisupolitiikka.
Kriitikolla on valtaa, myös vastuuta täytyy olla. Mutta mitä kriitikon vastuu tarkoittaa?
Kiinnostavaa on se, että vastuu näyttäisi Karilan mukaan olevan lukijalla, jonka pitäisi osata suhteuttaa kriitikon ääni tämän taidemakuun, tapaan kirjoittaa ja ymmärtää siten ylilyöntejä tai erehdyksiä. Herrajumala. Kyllä "nousee tässä kohtaa tukka pystyyn ja alan seurata omia indikaattoreita", jos kriitikon vastuu kirjoittamisesta on tämä. Entäs ne lukijat, jotka eivät tunne aluetta, jotka tekevät ostompäätöksensä kritiikkien ja myyntilukujen varassa? Herääkin kysymys, ketkä kritiikkejä sitten lukevat? Kenelle ne on suunnattu?
Jo pitkään on vallalla ollut kirjallisuusblogeihin liittyvä kriittinen soraäänikuoro. Kirjablogeja kun pidetään mustavalkoisesti "pelkkänä mutuhutuna tai kirjoittamisen harjoitteina." (ks. Jäljen äänen kirjoitus.) Jos krtiikot voivat olla näin vapaita vastuusta ja ylilyöntejä sattuu ja jos lukijuus on pinnalla, en oikein ymmärrä tätä kirjallisuusblogeihin kohdistuvaa ylimielisyyttä.
Jo pitkään on vallalla ollut kirjallisuusblogeihin liittyvä kriittinen soraäänikuoro. Kirjablogeja kun pidetään mustavalkoisesti "pelkkänä mutuhutuna tai kirjoittamisen harjoitteina." (ks. Jäljen äänen kirjoitus.) Jos krtiikot voivat olla näin vapaita vastuusta ja ylilyöntejä sattuu ja jos lukijuus on pinnalla, en oikein ymmärrä tätä kirjallisuusblogeihin kohdistuvaa ylimielisyyttä.
Toki on kirjablogeissakin peiliin katsomista. Kuinka paljon valintoihin ja mielipiteisiin vaikuttaa se, miten oma viiteryhmä asiaan suhtautuu. Miten paljon lukuvalintoihin vaikuttaa kirjallisuusblogeissa esiintyvät kirjat ja se, kuka kirjaa suosittaa? Kuinka tietoisia olemme näistä tekijöistä? Mistä milipide koostuu?
Karila toteaakin, että ihmisellä on tarve kuulua viiteryhmään, hakea samanmielisten seuraan: "Voi väittää, että ihminen valitsee taidemakunsa sen mukaan, mihin viiteryhmään haluaa kuulua.".
Minä väitän, että tämä näkyy niin kriiitikeissä kuin kirjablogeissa. Samat kirjat ilmestyvät yhtäkkiä kaikissa blogeissa ylistävään sävyyn tai kriittisesti luettuna. Kriitikeissä samat kirjat nousevat esiin, kun taas toisista kirjoista ei löydy kritiikin kritiikkiä.
Muiden lukuvinkit vaikuttavat. Olen huomannut, että olen napannut kirjastosta kirjan muka kuvitellen sen olevan oma löydökseni ja sitten lukemisen jälkeen todennut sen killuneen kirjablogeissa viikkotolkulla. Täysin hallittavaa mielipiteiden muodostuminen ei ole. Voiko se edes olla sitä? Missä määrin ihminen voi olla tietoinen vaikuttimistaan ja siitä, mistä mielipiteet syntyvät. Ehkä on tärkeintä, että edes yrittää. Olen Karilan kanssa samaa mieltä, että hyvä on pysähtyä miettimään, miksi pitää jostakin.
Mitä ajatuksia heräsi. Olisi hienoa kuulla teidän ajatuksia aiheesta!
En minä välttämättä kaveriakaan usko. Tai, kaverieni valintaperuste ei ole kirjalliset makunsa...
VastaaPoistaEnkä aina itseänikään, mielialat ja elämäntilanteet vaikuttavat siihen miten otan kirjoja vastaan, joskus tulee osumia ja joskus taas "luen väärin".
Hyviä kriitikkoja on minusta kyllä syytä lukea, mutta varauksella toki, ja kehenkään muuhun ei kannata täysin sataprosenttisesti luottaa. Mutta hyvä kriitikko osaa eritellä teoksen ja perustella lausuntonsa sillä tavalla että siitä kritiikistä saa itselle hyödyllistä tietoa irti, vaikka päätyisikin täysin eri lopputulokseen. Tässä tosin tarvitsee olla tietoinen omasta maustaan, niistä ominaisuuksista joita itse kirjoissa yleensä arvostaa ja mitkä taas tökkivät vastaan.
Ja tosiaan on hyvä tuntea sitä kriitikkoa (tai bloggaavaa yksityiskriitikkoa, tai kaveria tai kirjastontätiä) ja hahmottaa millainen tämän maku on, millaisin filtterein tämän henkilön mielipiteitä pitäisi lukea. Tietää että kun kriitikko sanoo noin niin minä olen asiasta tätä mieltä, tai että se on minulle yhdentekevä asia, tai että tässä aihepiirissä kriitikon sanoihin ei kannata kiinnittää mitään huomiota.
Sama pätee ehdottomasti myös bloggaajiin, ehkä vielä suuremmassa määrin. Bloggaajilla on toki hyödyllisesti ne kommentointi yhdessä paikassa, eli kun päätyy selailemaan jotain tuntematonta blogia niin muutaman tekstin selailun perusteella voi alkaa muodostaa käsitystä miten tämän bloggarin lausuntoihin kannattaa kiinnittää huomiota...lehtikriitikoilla pitäisi seurata samaa lehteä pitempään että vastaavan mielikuvan voi luoda (ja jota minä en ole juuri tehnyt joten lehtikriitikkotuntemukseni ovat horjuvalla pohjalla ja tästä johtuen Penjamin tuleva kirjoitussarja on kovasti tervetullut...joskin niitäkin lukiessa pitää sitten ottaa Penjami-filtteri käyttöön).
Kahvisi alkaa muistuttaa frappeta ja paranee with Baileys.
VastaaPoistajukka s.
Minä olisin vahventanut tai stabiloinut neljänneksi viimeisen luvun. Minusta blogeissa vaikuttaa jo se, mitä kirjoja 'pitäisi' lukea. Minä olen huutavan ääni korvessa, mutta onneksi olen jo aikaa sitten todennut profiilissani, että en ole kriitikko, vaan haluan tarjota kirjaELÄMYKSIÄ, en kirjakidutksia. Tosin minullakin on mielipiteen oikeus ja se on tasan yhtä subjektiivinen kuin kenen tahansa kirjan lukijan. Ei yhtään sen parempi, mutta ei myöskään huonompi.
VastaaPoistaVuosi tai kaksi sitten myös lehtijutusta alkoi polemiikki, jonka pohjalta kirjoitin
http://leenalumi.blogspot.fi/2010/05/kriitiikin-kritiikkia.html
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Minun täytyy myöntää, etten juurikaan lue kirjallisuuskritiikkiä, enkä seuraa mitä uusia kirjoja julkaistaan. Joskus, kun olen itse lukenut ensin jonkin kirjan, luen mielenkiinnosta mitä kriitikot ovat siitä kirjoittaneet.
VastaaPoistaSamoin, jos olen aikeissa lukea kirjan, en lue siitä kirjasta etukäteen ihmisten blogikirjoituksia. En halua, että mikään vaikuttaa mielipiteeseeni. Jälkikäteen on sitten mielenkiintoista lukea mitä muut ovat kirjoittaneet.
Toisinaan tulee luettua blogeista kirjoituksia kirjoista, joita ei ole vielä lukenut ja ehkä sitten luettuakin ko. kirjat. Tällöin ei tietenkään voi tietää vaikuttiko toisten mielipide omaan mielipiteeseen vai ei.
Luin Koko lailla kirjallisesti -blogin kriitikkokeskustelua, jossa keskusteltiin eräästä lehtikirjoituksesta, jossa tavallaan rinnastettiin kriitikot ja bloggaajat. Itse ihmettelen miksi jollakin on tarve tehdä näin. Miksi lukijat eivät saisi kirjoittaa nettiin omia arvostelujaan?
En ymmärrä miksi bloggareita haukutaan. Minusta kaikilla on yhtä lailla oikeus sanoa mielipiteensä kirjasta. Tuntuu kummalliselta, että vasta sitten saisi avata suunsa, kun on kirjallisuden opinnot takana ja korkeakoulututkinto. Blogit ja lehtien kirjallisuuskritiikki ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
hdcanis: Kiitos kommentistasi!Aina ei tosiaan kavereidenkan kirjamaku ole sama, eikä tarvitsekaan. On oikeastaan mukavaakin, että luetaan eri kirjoja. Minulla on myös paljon sellaisia ystäviä, jotka eivät juurikaan lue kirjallisuutta. He tekevät muuta mieluummin. Sekin on ihan terveellistä.
VastaaPoista"Mutta hyvä kriitikko osaa eritellä teoksen ja perustella lausuntonsa sillä tavalla että siitä kritiikistä saa itselle hyödyllistä tietoa irti, vaikka päätyisikin täysin eri lopputulokseen." Aivan totta, juuri näin! Minä pidän hyvän kritiikin yhtenä piirteenä myös sitä, että teos yhdistyy muihin kirjoihin kritiikissä. Samalla voi itse luodata kirjan osalta sitä, miten on suhtautunut mainittuihin kirjoihin. Tällöin kritiikistä saa enemmän irti.
Jukka S: Otan tämän kohteliaisuutena. Kreikkalaisperäinen kahvi on kyllä ihan herkullista, lisäisin tuohon mainitsemaasi vielä pallon vaniljajäätelöä ;)
VastaaPoistaKiinnostavaa pohdintaa, täälläkin.
VastaaPoistaItse en luota kehenkään enkä mihinkään kritiikkiin niin paljon, että jättäisin lukematta jonkun kirjan. Enemmänkin vaikuttaa se, että joku kirja ylipäätään on näkyvillä jossain. Mennä vuosina katsoin hyvinkin juuri ne elokuvat, joita silloisen lehden painavin kriitikko aina lyttäsi, koska tiesin, että ne vastaavat eniten omaa makuani. Hmmm... mullako "huono maku"...
Olen miettinyt sitä, että miten pienessä piirissä kirjallisuus ylipäätään pyörii. Kirjailijat ovat usein toimittajia/ kirjallisuusalan opiskelijoita, lukijat ja blogistit myös, kriitikot ja blogien / kritiikkien lukijat myös. Kirjojen päähenkilöt pahimmassa tapauksessa myös! Joskus olisi kovin piristävää, että joku näistä osa-alueista olisi jotain muuta. Se on musta juuri blogien ilo, että näkemystä on jakamassa monenlaisia ihmisiä ja lukijoita.
Leena: Vastaan nyt vasta, kun halusin käydä lukemassa koko vistiketjusi. Asia on tosiaan ollut esillä monesti ja ihmetyttääkin, miksi edelleen asetellaan asioita vastakkain. Olet varmasti oikeassa tuon blogiasian suhteen. Varmasti moni meistä valitsee kuitenkin kirjansa juuri sillä perustella kuin itsestä on hyvä. Minulla ei ainakaan ole mitään lukulistaa edesä menossa lukemiseni suhteen. Nautin tästä vapaudestani.
VastaaPoistaLuule, että erilaiset kirjatekstit ja tyylit mahtuvat mainiosti mukaan. On oikeastaan hyväkin, että blogeissakin kirjoitetaan eri tavoilla. Itselläni tekstin tyyliin vaikuttaa ehkä eniten se, miten kirja juttelee. En pyri kirjoittamaan kritiikkejä. Kirjoitan sen tyyppisen tekstin, jonka koen kuvaavan parhaiten luettua ja koettua. Joskus se voi myös olla analyyttinen teksti, toisinaan proosarunoa.
Annika: Kiitos kommentistasi! Huomaan itse tekeväni samoin kuin sinä monen kirjan kohdalla: suojelen lukukokemustani. En halua silloin tietää, mitä kriitikot tai bloggaajat ovat kirjasta kirjoittaneet. Toisaalta monesti on huomannut myöhemmin jo lukeneensa useita kirjoituksia, jotka on unohtanut tyystin.
VastaaPoistaMinusta tuota tärkeä asian esiin kommentissasi. Jokainen lukija ja lukukokemus on tärkeä eikä ole olemassa oikeampaa tai väärempää lukukokemusta. Kirjallisuuden opiskelija voi lukea kirjaa eri tavalla, kustantaja omallaan. Jokaisella lukijalla on viitekehyksensä, mistä käsin lukee ja hahmottaa lukemaansa. Mielestäni kirjallisuutiede antaa hyviä työkaluja lukemiseen, mutta koen itseni onnekkaaksi, että opinnoista huolimatta voin vain heittäytyä toisinaan tekstin vietäväksi.
Mari A: Oivallinen näkökulma keskusteluun jälleen! On varmasti ihan totta (ja käytännössä havaittukin), että kirjapiirit ovat pienet. Suomessa kaikki on. Kielialue on rajallinen, kaikki tuntevat toisensa ainakin mutkien kautta. Joskus mietityttää kyllä, miten paljon suhteet vaikuttavat asioihin. Esimerkiksi siihen, mitä valitaan kotimaisista kirjoista esille, kuka saa palstatilaa jne. Lisäisin kytköslistaan vielä yliopiston väen, joka niinikään toimii aika yllättävästikin krijallisessa "sisäpiirissä".
VastaaPoistaTämä on sellainen aihe, josta voisi sanoa vaikka mitä. Kiinnitin kuitenkin eniten huomiota tuohon mikä liittyu blogeihin, kun kerta itsekin nyt kirjoista bloggailen.
VastaaPoistaEnsinnäkin tämä "Minä väitän, että tämä näkyy niin kriiitikeissä kuin kirjablogeissa. Samat kirjat ilmestyvät yhtäkkiä kaikissa blogeissa ylistävään sävyyn tai kriittisesti luettuna. Kriitikeissä samat kirjat nousevat esiin, kun taas toisista kirjoista ei löydy kritiikin kritiikkiä."
En ole ihan samaa mieltä. Toki esimerkiksi itse kiinnostuin Katja Ketun Kätilöstä, kun sitä monissa blogeissa luettiin. Ja luin sen. En pitänyt, vaikka monet muut piti. En usko kirjasta pitämisen johtuneen siitä, että haluaa pitää siitä kun toisetkin pitää, vaan koska toiset piti sitä hyvänä. Minä tosiaan en. (Kuten kävi myös Turkka Hautalan Kansalliskirjan kanssa.)
Monissa blogeissa saatetaan kehua samaa kirjaa, mutta uskoisin näin olevan, koska kirja on hyvä. Ei niinkään siksi, että siitä pitäisi tykätä. Tai sitten en vain halua uskoa, että asia olisi näin. Tai sitten en usko sitä, koska itse en koe tarpeelliseksi pitää jostain vain siksi, että joku muu pitää.
Toki blogit vaikuttaa siihen, mitä lukee. Ja varmasti myös vähän siihen, miten lukee. Jos jostain kirjasta monessa blogissa kohutaan, tottakai se alkaa kiinnostamaan ja päätyy herkemmin luettavaksi. Jos sitä hirveästi vielä kehutaan, niin odotukset nousee. Mutta ainakaan omalla kohdalla se ei sen enempää vaikuta lukukokemukseen tai mielipiteeseeni. Joko tykkään tai en. (Toki usein välttelen lukemasta arvioita kirjasta, jota joko luen parhaillani tai tiedän lukevani pian. Eli tiedostan kyllä, että toisten tekstit voivat vaikuttaa omaan lukukokemukseen ainakin juuri sillä tavalla, että mitä kirjalta odottaa.)
Eli siis, on hyvä tiedostaa se, että blogit vaikuttavat, mutten tahdo itse uskoa sitä, että joku kokisi pitävänsä kirjasta, koska muutkin pitää.
Katri: Kiitos kommentistasi! Se herätti paljon ajatuksia.
VastaaPoistaHuomaan, että olin ehkä hieman epätarkka siinä, mitä tarkoitin samanlaisuudella ja yhtäaikaisella näkyvyydellä blogien osalta. En ehkä niinkään samanmielisyyttä kirjoihin liittyen, vaan nimen omaan sitä, että sama kirja näkyy useissa blogeissa hyvin lyhyellä väliajalla.Miten paljon lukemisemme ja nettiselailu todella vaikuttaa siihen, mihin kirjaan tartutaan esim. kirjastossa? Tuttu kansi saattaa houkuttaa, vaikkei kirjaa muistaisikaan.
Blogisavuihin liittyen koen ehkä näkyvyyden toimivan juuri käänteisesti. Esimerkiksi Katja Ketun ja Riikka Pulkkisen kohdalla näyttäisi olevan esillä ilmiö, että, että paljon kehuttu ja huomiota saanut kirja saa aikaan hylkimisreaktion.
Tietenkään asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta olen ollut itse tällaista huomaavinani.
Kiinnostavaa onkin pohtia sitä, miksi pitää jostakin tai miksi ei pidä. Mitkä ovat ne tekijät, jotka vaikuttavat kokemukseen.
Kiinnostava asia tämä motivoituminen ja mielipiteiden muodostaminen suhteessa sosiaalipsykologiaan ja ryhmään kuulumiseen, minusta!
Hyvä kirjoitus(ja kiitoksia linkityksestä)!
VastaaPoistaTuossa Karilan jutussa mainittu kriitikon tunteminen mahdollistuu parhaiten kirjabloggareiden ja bloggaavien kriitikoiden kohdalla. Materiaalia alkaa silloin olla niin paljon, että "rivien väleistäkin" pystyy lukemaan.
Itse luen joitakin kriitikkoja juuri tästä näkökulmasta, kokonaisuuden kautta: blogien lisäksi löytyy myös esseekokoelmia ja kolumneja. Ne täydentävät kuvaani kriitikosta, ja vaikkei henkilökohtaisesti tunnekaan, oppii tekstien kautta tuntemaan ainakin jonkin puolen.
Blogeissa mukaan tulee vuorovaikutuksen kautta astetta henkilökohtaisempi tunteminen, vaikkei täällä ihan varsinaisia kavereita ollakaan. JOnkinlaisia naapureita (muut bloggarit) tai hyvänpäiväntuttuja (kommentoijat) kylläkin.