perjantaina, elokuuta 10

Arvontakakku lukijoiden kirjavinkeillä kuorrutettuna

Kaksi viikkoa on kulunut lennossa. 
Meinasi itsellänikin tulla arvonnan päätös yllätyksenä. Nytkö jo?



 Ensiksi haluan toivottaa kaikki uudet lukijat tervetulleiksi mukaan!

Kiitän myös palautteesta blogikirjoiuksiin liittyen. On korvaamatonta kuulla, mikä kiehtoo tai jää mieleen.  Esimerkiksi kommentit Kirjallisen kahvilan keskusteluista saa minut jatkossakin istahtelemaan kahvilaan. Olin kesän aikana miettinyt, onko kahvilan aika sulkea ovensa, mutta palautteen perusteella jatkamme kahvittelua. Toiveita ja ideoita saa esittää jatkossakin!

Kaikille lukijoille ja syntymäpäiväarvontaan osallistuneilla kiitokset upeista kirjavinkeistä! Viestiketjun voi käydä kokonaisuudessaan lukemassa täältä. Yksi blogin pitämisen parhaimmista puolista on lukuvinkkien saaminen. Tälläkin kertaa tuli mainituksi hirmuinen määrä lukematta olevia kirjoja. Vinkeissä on kirjoja laidasta laitaan, aina tietokirjoista klassikoihin. Niinpä uskoisin jokaiselle löytyvän jotakin! Toivottavasti en unohtanut teistä ketään...

Raapustelin lukuvinkeistä koosteen, jossa kirjavihjeet vievät samalla kirjablogimatkalle. Klikkaa siis kirjan vihjettä tai  nimeä ja pääset vinkkaajan kirjoittamaan tekstiin kirjasta. Antoisaa kirjamatkaa!

Kotimaisia tärppejä:


- Tämä kirja taivuttaa eeposta
- Kirja vie Helsingin Kontulaan
- Kirja vie runomatkalle 
- Rosa Liksom: Hytti nro 6 (Kirjan vikkasi Jukka
- Kirja, joka on saanut "aivan liian vähän blogihuomiota"
- Tämä kirja järisyttää. Kirjailijan Lumen tajun kanssa meinasi lähteä taju.

Kirjoja Atlantin takaa: 


- Tässä blogissa voi tutustua laajasti erään tunnetun mieskirjailijan tuotantoon....
- Tarinoiden taikaa blogin vinkki: Khalden Hosseinin Leijapoika, upea ystävyyskuvaus

Historian havinaa:

- Merisukelluksia ja historiallisia pärskeitä tarjoillaan tämän kirjan sivuilla.
- Maijan vinkki: Väinö Linna, Täällä pohjantähden alla

Blogisavujen roihuja:


- Tämän kirjan vinkkaaja kirjoitaa kysmyksessä olevan kirja:
 "josta ei oikein tahtoisi kirjoittaa mitään, ettei sen lumous säry. Harvoin tuntuu siltä, kuin joku olisi kirjoittanut kirjan suoraan sinulle. Kirjan, jonka kanssa tahtoo olla vain kaksin ilman muiden häirintää."
- Kirja, joka on järisyttänyt, kuohuttanut ja nostattanut keskustelua.
- Tämän hetken kuuminta savutusta? Täällä ja täällä.
- "(...) Riipaiseva kertomus siittä kuinka palestiinalaiset häädetään omista kodeistaan asumaan pakolaisleireille hökkelikyliin."
- Tämä kesän blogisavuna kulkenut kirja
- Uuden kuun aikaan -blogin Mirkan vinkki: Susan Fletcher, Meriharakat


Helmenkalastajille, tuunaajille:




- Tämän kirjan kohdalla voin huokaista: Elämäni tärkeimpiä, jos ei tärkein, kirjoja

- Tämä kirja järisyttää. Kirjailijan Lumen tajun kanssa meinasi lähteä taju.
-  Piristävän erilainen sarjakuvavinkkaus!

- Mandariinin vinkki kaikille niille, jotka tekevät mielellään käsillä.
- Ahlen vinkki: Titanicin vuosisata 1912-2012, unelmalaivan ihmiskohtalot.


Kirjat, joiden lukemista odotan:


- Tästä esikoiskirjasta on vinkkaajan mukaan  pian tulossa suomennos. Odotan!
- Hieman vanhempaa tuotantoa ja itselleni outo naiskirjailija, joka käsittelee Jaakobin tarinaa. Kiinnostava!
- Tämän meinasin jo lukea: Pascal Mercierin, Yöjuna Lissaboniin.  Kirja, joka vie yhteen hinoimmista Euroopan pääkaupungeista. Kurkista vinkkaajan kirjavuoteen 2011.
- Kirjalija, johon tutustuin aivan hiljattain ja jonka seuraavaa teosta jo odotan.
- Ihan kummallista, että tämän kirjan lukeminen on jäänyt. Ehdoton!



No ei sentään ilotulistusta tai liukumäkeä, mutta arvonnan tulokset!
Tällä kertaa arvonnan virallisena valvojana toimii:



N-Y-T!
 Taustamusiikkia arvonnan tuloken paljastamiseen:



Tällä kertaa onni suosi :




Lukutuulia-blogin Tuuliaa.
Onnea!

Valitsethan kirjan syntymäpäiväpostauksen listalta ja lähetät toiveesi ja osoitetietosi minulle osoitteeseen Valkoinenkirahvi@gmail.com. 

Kiitos kaikille osallistuneille!
Leppoisaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle!

    Lumen taju on muuten erinomainen kirja. Saman kirjailijan Hiljaisen tytön, tyyriin, uuden kirjan, annoin alun lukemisen jälkeen tutulle antikvariaatin pitäjälle ilmaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Aivan upea vinkkilista!!
    Onnittelut Tuulialle voitosta :)

    VastaaPoista
  3. Onnea minunkin puolesta voittajalle ja kiitos linkityksestä! <3

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajalle ja kiitos Valkoinen Kirahvi mainiosta lukuvinkkikoosteesta! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea Tuulialle. Ja kiitos lukuvinkeistä!

    VastaaPoista
  6. Todella hienosti toteutettu kooste, joka sai taas 'pitäis-lukea-kirjapinon' kasvamaan... Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  7. Kaikille: Ihana, jos löysitte vinkeistä lisälukemista - minä löysin monta kirjaa, jotka ovat jääneet huomiotta. Nautitaan!


    Leena: Lumen tajun jälkeen minun on ollut vaikea tarttua Hoegin romaaneihin. Nytkin yksi tiiliskivi odottelee hyllyssäni. Luulin sen lukevani kesän aikana, mutta ehei, ei ollut sen kirjan aika.

    Tuulia: Onni suosii! :D

    VastaaPoista
  8. Onnittelut voittajalle! Lisäksi kiitokset vinkkilistasta ja linkityksestä (kuin Oscar-puheesta konsanaan ;)).

    VastaaPoista
  9. Villasukka kirjahyllyssä: ;) hih, siihenhä tässä nyt kovaa vauhtia tietenkin valmistaudutaan. :D

    VastaaPoista

Mainiota kuulla, mitä sinä ajattelet!
Palautteesta ja osallistumisesta kiittää Valkoinen kirahvi.